Palveluntuottajaesittely: Arffman

Palveluntuottajaesittely: Arffman

 

 

TyöSIB-valmennuksen avulla takaisin työelämään

Arffman on Suomen suurin yksityinen työllisyydenhoidon palveluiden tuottaja sekä maahanmuuttajien kotoutumiskouluttaja 27 vuoden kokemuksella. Olemme osa Baronaa. Tärkein tehtävämme on muodostaa kohtaantoa työpaikkojen ja työtä hakevien ihmisten kanssa, jonka eteen teemme työtä yhdessä laaja-alaisesti sekä moniammatillisesti. Arffmanilla työskentelee parhaillaan 135 ja Baronalla yhteensä 750 työllistämisen työelämäasiantuntijaa. Heidän avullaan joka vuosi yli 30 000 henkilöä työllistyy asiakasyritystemme avoimiin työpaikkoihin.

Arffmanin TyöSIB-valmentajatiimissä työtä tehdään yhdessä asiakkaiden kanssa, ei heidän puolestaan. Valmennus sisältää sekä yksilöllistä että ryhmävalmennusta. Punaisena lankana on asiakkaan oma toimijuus omissa prosesseissaan sekä vertaistoiminnan voima. Kaikkea tekemistä ohjaa kannustus, motivointi ja usko siihen että muutos on saavutettavissa.

Jokaisella asiakkaalla on omannäköisensä valmennuspolku, koska ammatillinen tausta, elämäntilanne ja tavoitteet ovat erilaisia. Avoin ja luottamuksellinen keskustelu on kaiken yhteisen tekemisen lähtökohtana.

Arjen yhteistyössä valmentajan tehtävänä on kuunnella, tukea tavoitteiden konkretisoinnissa ja toimia ammatillisena peilinä. Tuomme uutta perspektiiviä, kannustamme ja tarvittaessa kyseenalaistamme. Esteitä ja haasteita on kaikilla, siksi valmennustyön painopiste on ratkaisukeskeisyydessä ja vaihtoehtojen tunnistamisessa. Kokeillaan, yritetään, haetaan uutta näkökulmaa ja toimintatapoja, ei lyödä hanskoja tiskiin.

Valmennustyö haastaakin sekä valmentajaa että asiakasta positiivisella tavalla, näkemään mahdollisuuksia laajemmin ja tuottamaan vaihtoehtoisia tapoja edetä ammatillisissa suunnitelmissa. Valmennusprosessin aikana ylläpidetään asiakkaiden hyvää työnhaun draivia, jaetaan onnistumisia sekä pettymyksiä. Valmennus tarjoaa erilaisia ja päivitettyjä työnhaun keinoja hakijan tueksi, samalla valmentaja auttaa asiakkaita löytämään potentiaalisia työnantajia. Yhdessä tekemällä ja asiakasta tukemalla pääsemme tavoitteeseen.

Lisätietoja: www.arffman.fi

54321
(0 votes. Average 0 of 5)